Uutisia

Tuttuun tapaan koulut mittelevät toukokuussa toisiaan vastaan ja tuomareina toimivat seuran omat nuoret ja varttuneemmatkin.
Viime kaudella Kupittaan vuoro oli suosittu, nyt siihen on mahdollisuus myös maantaisin klo 18.30-20 kivituhkakentällä.
Yhteensattumien vuoksi koulutuspäiväksi on valittu ennakkotiedoista poiketen keskiviikko 4.5. Koulutus alkaa klo 17.00. Samana iltana Karjut pelaa harjoitusottelun klo 18.00 alkaen Loimaan miehiä vastaan.
Rankka mutta hauska viikonloppu vietettiin siis Mansessa leiritunnelmissa. Peleistä osa voitettiin ja osa hävittiin, kaikista kuitenkin otettiin oppia. Ja mikä hienointa, sijoituspelit (7-9) voitettiin molemmat.
Äffien vieraaksi saapunut Roihu Helsingistä antoi turkulaisille tiukan vastuksen ja riemu oli suuri, kun kotijoukkue venyi ensin jaksovoittoon ja myöhemmin koko pelin voittoon.
Naisten historiallinen peli Turku maakis vastaan Paimion naiset saatiin pelattua aikataulun mukaisesti. Pieniä rakeita sateli loppupuolella, mutta aurinko sulatti ne pois. Kunnes tuli TALVI!
Leirille on osallistumassa mukava joukko Hämeen, Etelä-Suomen ja meidän alueen joukkueita. Leiri alkaa jo huomenna perjantaina 22.4 ja kestää aina sunnuntaihin 24.4. saakka.
Pippurinen talkooporukka haravoi ja siisti paikkoja, jotta viikonloppuna voidaan aloittaa kausi täydellä teholla.
Varsinais.Suomen pesäpallon naisten aluemestaruusturnaus pelataan helatorstaina 5.5.2016 Mynämäen pp-stadionilla.
Lauantaina pelaavat aikuiset ja sunnuntaina vuorossa ovat juniorit. Yhteensattumien vuoksi ottelumäärä kutistui aiotusta. Aikatauluissa on tullut muutoksia, tsekkaa alta.
Tuttuun tapaan kokoonnutaan taas yhdessä siivoamaan aluetta kesäkuntoon. Syksy ja talvi ovat jättäneet jälkensä ja nyt niistä päästään eroon siivouspartion voimin.
Raision Huhkotalolle oli kerääntynyt n. 60 hengen ryhmä eri seuroista ja niiden joukkueista kuulemaan alkavan kauden asioista.
Kalenterista löydät naisten ja miesten suomensarjan kotiottelut sekä C-poikien SM-karsintapelit.
Kupittaan pesäpallostadion on kohta kiivaassa käytössä ja kentänhoitajaa kaivataan kuumeisesti. Viime kauden osaaja ei ole enää käytettävissä, joten tarjoamme mukavan kesätyön halukkaalle.