Tivoli Sariola turnaus jatkui junnujen peleillä

24.4.2016

Äffät kaarella
Äffät kaarella
Erikoispalkinto Roihulle
Erikoispalkinto Roihulle
D-tytöt
D-tytöt
Loppukiilassa
Loppukiilassa

Äffien vieraaksi saapunut Roihu Helsingistä antoi turkulaisille tiukan vastuksen ja riemu oli suuri, kun kotijoukkue venyi ensin jaksovoittoon ja myöhemmin koko pelin voittoon.

Aamu saatiin aloitettua aurinkoisissa ja helteisissä merkeissä. Kaksi ensimmäistä vuoroparia saatiin pelata auringon lämmittäessä ja juoksuja tehtiin 5-4. Toisen jakson alussa alkoi jälleen raekuuro ja yhden vuoroparin jälkeen ottelu keskeytettiin, jolloin taululla komeili niukat 3-2 numerot.

Turun joukkueessa pelasi suuri osa ensimmäistä otteluaan ja siihen nähden peli kulki vallan hyvin. Pelinjohtajana tuurannut Alpi Virtanen oli tutustunut pelaajiinsa yksissä harjoituksissa. Kylmästä säästä huolimatta ottelua oli tullut seuraamaan mukava määrä vanhempia. Molemmat joukkueet pääsivät pelin päätteeksi tivoliin.

Ottelussa jaettiin myös pelaajapalkinnot ja Roihulle ojennettiin Jarin tekemä hieno turku-pesisteos, ks. kuva.

 

Iltapäivällä vuorossa oli D-tyttöjen peli Ulvilan Pesä-Veikkoja vastaan. Ensimmäinen jakso mentiin tasaisissa merkeissä molempien tehdessä tasatahtiin juoksuja. Viimeisellä sisävuorolla 3-3 tilanteessa 2-puolelta vastustaja ratkaisi jakson itselleen juoksuin 3-5.

Toisella jaksolla vastustaja teki 16 juoksua Turun 2 vastaan. Kotijoukkueessa oli myös paljon ensi kertaa pelissä olevia ja pelinjohtajat Maija Oivanen ja Hanna Kiviharju jakoivat oppejaan kaikille tasaisesti. Pelin aikana sateli vähän rakeita, mutta onneksi vain vähän. Pelin jälkeen tytöt riensivät myös tivoliin.

Talvisesta kelistä johtuen joukkuekuvaukset jouduttiin siirtämään tuonnemmaksi, D-tytöt sattuivat löytämään aurinkoisen hetken :):

Kiitos kaikille toimitsijoille tästäkin päivästä!