Uutisia

Suurleirin Itä-Länsi-ottelut Oulussa pelattiin kaikki eilen torstaina. Poikien pelisarjan arvo-ottelu päättyi neljän vuoroparin pelissä Lännen voittoon 6-12.
Alkusarjassa joukkue sai kaksi voittoa ja kaksi tappiota. Jatkosarjassa tuli voitto ja tappio.
Joukkueen pelit ovat menneet hienosti, alkusarjassa 3 voittoa ja yksi niukka tappio.Jatkosarjassa voitot molemmista tämän päivän otteluista ja näin lopullinen sijoitus tulee olemaan 8 parhaan joukossa.
F-G -junnujen turnausta vietettiin tänään tuulisissa olosuhteissa Ruskon hienolla hiekkanurmella. Mukana oli myös meidän energinen G-joukkue.
Oulun Suurleiri järjestetaan siis Oulussa 8.-13.7. välisenä aikana. Matkaan lähtee D-poikien yhteisjoukkue ja lisäksi Mynämäen Vesan D-tyttöjen joukkueessa pelaa kaksi meidän tyttöä.
Joensuun Mailan Niko Korhonen ja tamperelaisen Manse PP:n Saaga-Angelia Raudasoja on valittu Superpesiksen kesäkuun pelaajiksi. Ykköspesiksestä vastaavan kunnian saavat Jyväskylän Kiri 2020:n Miikka Matikka ja Laitilan Jyskeen Emma Virtanen.
Tänään Kaupissa vastakkain siis Manse ja Sotkamon Jymy. Tulos 1-0 (1-0, 3-3) lähes täyden katsomon edessä. Mukana myös meidän bussilastillinen innokkaita faneja.
Tiistaina 25.6. klo 18 Kaupin pesäpallostadionilla vastakkain asettuvat Manse pp ja Sotkamon Jymy.
Äffien energinen sekajoukkue edusti tällä kertaa yksinään joukkueena seuraa. Joukkue pelasi F-poikien sarjassa ja vastustajat olivat miltei kaikki poikajoukkueita. Tämä ei kuitenkaan tahtia haitannut.
Tässä kuussa vielä paljon aikuisten pelejä ja jaksolle mahtuu myös kaksi valtakunnallista pesisleiriä (D- ja C-ikäiset) joita on pyritty huomioimaan tehtäviä jaettaessa.
Koska jalkeille ei saatu keväällä joukkuetta sarjaan, eikä seuran omaa joukkuetta myöskään leirille, on pelaajia mukana lähiseurojen joukkueissa saamassa mukavia leirikokemuksia.
Tampereen alueleiri G-D -ikäisille starttaa huomenna ja äffien ensimmäinen peli on klo 15.30 ja vastustajana Kouvolan Pallonlyöjät. Samana iltana pelataan vielä klo 19.30 Manse PP:tä vastaan.
Kesäkuun lopussa 27.-30.6. Jyväskylän uudella stadionilla kohtaavat myös nuorten arvo-otteluihin valitut joukkueet. Emma pukee päälleen lännen pelipaidan edustaessaan Laitilan Jyskettä naisten Ykköspesiksessä ja tyttöjen Superpesiksessä.
Kyseessä siis ottelu Turku - PunaMustat, Hki.
Tehtäviä on pyritty jakamaan taitotason ja mieltymysten mukaan. Jos ko. tehtävä ei sovi, hoitakaa vaihto oman joukkueen tuomarin kanssa ja ilmoittakaa minulle, niin saan päivitettyä sivuille oikeat tuomarit.