Ykköspesiksen kuukauden pelaaja Laitilan Jyskeen Emma Virtanen
3.7.2024
Joensuun Mailan Niko Korhonen ja tamperelaisen Manse PP:n Saaga-Angelia Raudasoja on valittu Superpesiksen kesäkuun pelaajiksi. Ykköspesiksestä vastaavan kunnian saavat Jyväskylän Kiri 2020:n Miikka Matikka ja Laitilan Jyskeen Emma Virtanen. Vain 18-vuotias Emma Virtanen on esiintynyt vakuuttavasti Laitilan Jyskeen Ykköspesisjoukkueessa. Turku-Pesiksen kasvatti on löyntipaikalla alati vaarallinen ja sarjan paras kotiuttaja numerolla. Ulkopelissä hän on lunastanut paikkansa polttolinjassa. Emma on lahjakas myös tenniksessä, sillä hän voitti alkuvuodesta 18-v. sisäkenttien Suomen Mestaruuden kaksinpelissä. Tenniksessä seurana on ÅLK. Pesäpallouralla valinta tyttöjen Itä-Länteen oli toinen peräkkäinen. Sekä Miikka Matikalle että Emma Virtaselle valinta kuukauden pelaajaksi on uran ensimmäinen. Lämpimät onnittelut seuran puolesta kaikille valituille ! |