Uutisia

Seuramme oli mukana viettämässä valtakunnallista liikuntapäivää Kupittaalla.
Vastassa kiilassa oli Pöytyän energinen joukkue. Tasainen ottelu päättyi vierailijoiden voittoon.
Kahden vuoden tauon jälkeen joukkueet ovat innolla osallistuneet turnaukseen. Keskiviikkona aloittavat pelinsa tyttöjen yläkoulut ja seuraavalla viikolla pelaavat lukiot.
Samaan aikaan talkoiden kanssa saivat junnujoukkueet opastusta erilaisista vinkkejä etenemisen parantamiseen.
Haravat, hihat ja sudit heiluivat ahkerien talkoolaisten käsissä. Vasara ja pora löysi myös osaavan käden ja kausi voi alkaa.
Parin vuoden tauon jälkeen turnaus toteutuu taas. Nyt pelaavat seuran omat junnujoukkueet vastustajiaan vastaan.
Nyt on taas aika saattaa kotipesä siistiin kuntoon alkavaa kautta varten. Tehtävää on monenlaista.
Omega saliin löysi tiensä 31 osallistujaa kulemaaan Jukka Laaksosen tuomarin sijoittumisesta ja tehtävistä.
Kevät on jo pitkällä ja tähän kevääseen kuuluu tietysti myös Sariolan monipuolinen tivoli, joka viipyy Kupittaalla 23.4. - 8.5. välisen ajan.
Jälleen uusitun tuomarikoultuksen yksi osuus on ICT-talo Omega-luentosali, Joukahaisenkatu 2 Turku
Ottelut on saatu sovittua suurimmalta osaltaan ja nyt pelit on julkaistu.
Tänään upeassa aurinkoisessa kevätsäässä kentällä kävi pelaamassa kaksi eri-ikäistä poikaluokkaa pesistä. Opettajansa johdolla peli näytti ihan hyvältä, kunnareita ja upeita kiinniottoja, liukkaita etenemisiä jne.
Mukaan oli saatu lähes 20 henkeä yheisen asiamme pariin ja hyviä käytäntöjä tullaan kokeilemaan ja myös totetuttamaan.
Kokoonnumme ensi lauantaina 2.4. Bowleriin. Luvassa on ryhmätöitä ja yhteistä pohdintaa, ruokailu ja vielä keilaaminen. Mukaan on ilmoittautunut 17 henkeä.
Seuramme valittiin jälleen mukaan 15-17-v. nuorille tarkoitettuun kesäduuni kampanjaan. Mukana on kaikkiaan 50 eri yhdistystä. Kesän pesikoulu kaipaa apuohjaaja, tule mukaan rohkeasti!