Uutisia

Hyvin hoidettu kesän alueleiri poiki tuloksena uuden tulevalle kaudelle. Mukana ovat siis G-D-ikäiset Etelän alueen joukkueet.
Varsinais-Suomen pesäpallokausi paketoitiin ja parhaita palkittiin perinteisellä risteilyllä perjantaista lauantaihin. Merellistä kauden päätöstä juhlisti Tallink Siljan M/s Baltic Princess -laivalla peräti 250 innokasta pesäpallon ystävää.
Keräännymme laittamaan kentän talvikuntoon haravoimalla pudonneet lehdet ja siivoamalla muutenkin sisä- ja ulkotilat. Jokaisesta joukkueesta odotetaan mukaan 2-3 osallistujaa. Aloitamme klo 14.
Perinteikäs alueen syksyinen Palkitsemisristeily on jo kohta ovella, eli puolentoista viikon jälkeen lähdetään perjantaina 28.9. iltalähdöllä kohti Tukholmaa.
Kupittaalla pelattiin kaikkiaan 15 pienpeliä osallistujien kesken. Hauskaa oli kaikilla ja aurinko helli pieniä pelureita.
Parocin henkilöstön Tyky-päivänä mukana oli myös pesäpallo. Lähes sadan osallistujan mukana olo ilahdutti suuresti.
Viime sunnuntaina saatiin selville SM-kultamitalien voittaja. Kirittäret kaatoivat puhtaasti 3-0 ottelutuloksella Manse pp:n. Joukkueen kapteenilla oli ilo nostaa mestaruuspyttyä vuoden tauon jälkeen yli 3000 katsojan edessä.
Tulevana viikonloppuna pelataan D-poikien ja C-poikien aluesarjan pelejä vielä. Aikataulun näet tuosta ylempää.
Lauantaina pelattiin tosiaan 60 ottelua pienoisessa sateessa, mutta sekään ei haitannut kauden päätapahtuman menoa. Asuja oli taas mukana monenlaisia ja niiden eteen oli nähty paljon vaivaa.
Molemmissa pelisarjan arvo-otteluissa on mukana seuran edustajia. D-ikäiset pelaavat lauantaina Helsingin Roihuvuoressa ja C-ikäiset sunnuntaina Keravalla.
Tulevana lauantaina Kupittaan ja lähitienoon valtaavat ympäri maata saapuvat 40 Ladypesisjoukkuetta. Pelit pelataan seitsemällä kentällä 9-18 välillä pääpaikkana toki Kupittaan pesäpallostadion.
Vuorossa oli vielä kaudella siirtyneet kolme ottelua, jotka saatiin pelattua hiekkatekonurmella hienossa syyssäässä.
Pääsimme joukolla ensimmäiseen näytökseen ja vauhtia ja hienoja lähes uskomattomia juttuja nähtiin kaupunkiin saapuneessa maan vanhimmassa sirkuksessa.
Lauantaina 25.8. pelataan E-ikäisten tyttöjen ja poikien (alle 12-v) alueen arvo-ottelut. Mukana on myös kaksi poikaa meidän seurasta pelisarjassa.
Tiistaisin Kupittaalla oli vuoroin käytössä jopa kaksi kenttää, jotta saatiin kaikki halukkaat pelaamaan mukaan. Syyskaudella osallistujia oli hieman vähemmän. Joka tapauksessa osallistujilla oli hauskaa pelata.