Pesistä Paraisilla perjantaina

15.9.2018




Parocin henkilöstön Tyky-päivänä mukana oli myös pesäpallo. Lähes sadan osallistujan mukana olo ilahdutti suuresti.

Alkuaan päivä piti olla jo kesällä, mutta yhteensattumien johdosta tilaisuus siirtyi syksyyn. Pajbackan urheilukentän nurmikenttä toimi pelipaikkana ja rajat tehtiin tötteröillä. Pelattiin kahdella kentällä yhtä aikaa ja mukana olijat oli jaettu 8 joukkueeseen ja teemalla kaikki lyö ja vaihto saatiin pelattua kaikki kaikkia vastaan. Pienen heitto- ja lyöntiharjoituksen jälkeen joukkueet olivat intoa täynnä pelaamaan ja uho oli kova miesvoittoisissa joukkueissa.

Sää suosi tätäkin päivää ja pelit saatiin hienosti pelattua iltapäivän aikana. Tenavapallot saivat kyytiä ja takalaittomia miehet pommittivat tiuhaan tahtiin. Kysyttäessä, koska viimeksi olette pelanneet pesistä tuli useasta suusta, että koulussa. Otteet kuitenkin olivat sen verran hyviä, että pitkäkään tauko ei ollut ollut pahaksi. Osallistujat halusivat pelata ylimääräisenkin pelin vielä päivän päätteksi, mikä myös oli hienoa.

Väkeä oli liikuttamassa Sirpa Helin ja Nina Toivonen ja tuomareina myös Jaakko Leppäniemi ja Vesa Uusipaikka.

Seuraavan kerran seuraväki on mukana 21.9. Suikkilassa, kun Kokoomuksen ja Vihreiden paikallisyhdistykset pelaavat leikkimielisen pesismatsin päiviensä yhteydessä.