Joseph Hollingworth uudelleen seuran johtoon

10.10.2023


Eilen pidetyssä vuosikokouksessa vahvistettiin johtokunnan esitys tulevan kauden toiminnasta ja taloudesta. Samalla valittiin tulevan kauden johtokunnan jäsenet.

Johtokunta käsitteli asioita ennen varsinaista kokousta. Tiedossa oli, että istuva puheenjohtaja Lasse Suvanto luopuu tehtävästä eikä jatka myöskään johtokunnassa. Lasse ehti olla seuran puheenjohtajana kaksi kautta (21-22 ja 22-23), joita varjosti monet korona-ajan haasteet. Hän jatkaa valmentajana junnujoukkueissa edelleen. Lasse oli tehnyt taustatöitä kokousta varten ja meidän oli helppo edetä jouhevasti asioissa. Paikalla oli 10 seuran jäsentä.

Klo 18 paikalle saapui myös seuran taustaväkeä lisää ja saimme vielä yhdessä tarkennettua asioita tulevan kauden toimintasuunnitelmaan.

Kävimme yhdessä myös läpi menneen kauden toimintakertomuksen ja sitäkin täydennettiin ja tehtiin pieniä muutoksia yhdessä.

Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Joseph Hollingworth, joka siis palaa tehtävään muutaman vuoden huilattuaan varapuheenjohtajana. Jose jatkaa myös C-poikien valmennuksessa yhdessä Pekka Kaijulan ja Jani Kapuisen kanssa.

Vanhasta johtokunnasta jättäytyi sivuun myös monitaitoinen Pia Tamminen. Hän jatkaa kuitenkin taustalla.

Vanhasta johtokunnasta jatkavat edelleen rahastonhoitaja Sirpa Helin, valmennuspäällikkö Jani Kapuinen, somevastaava Hanna Kiviharju ja junioriasioissa Sampo Peltola. Varajäsenenä ollut  Antti Hirvonen siirtyy varsinaiseksi jäseneksi. Uudeksi jäseneksi johtokuntaan valittiin tuomarina ja tulevana kautena myös pelaajana toimiva Vilma Jämsä.

Toisena varajäsenenä jatkaa miesten valmentaja Jesper Forsman ja uutena mukaan valittiin miesjoukkueen joukkueenjohtaja ja pelaaja Heikki Kaskiluoto. Johtokunta on siis muotoa 1 + 6 + 2.

Tulevalla kaudella tullaan seurayhteistyötä alueen seurojen kanssa lisäämään niin junioreissa kuin aikuisissakin. Toiveena on, että jo käynnistynyt uusi Pesisliikkari (3-5-v) saisi jatkoa nykyiseen 12-kerran toimeen myös vuoden vaihteen jälkeen ja että pelaajat jatkaisivat kesällä mahdollisesti joukkuetoiminnassa (g-junnut).

Tällä hetkellä kaikilla joukkueilla on tarjolla treenivuoroja koulujen saleissa ja lisäksi Impivaaran vuoroja tullaan käyttämään usean ikäryhmän voimin. Jaettiin joukkueiden kesken myös jo saadut Impivaaran pelivuorot.

Seuraavana vuorossa on johtokunnan järjestäytyminen ja Puurojuhlan organisointi.