E-junnut voitolla pelaamaan sijoista 1-5
22.7.2022
Tänään tärkeässä ottelussa kaatui Laitila tuloksella 7-11. Riemulla ei ollut rajoja pelin sisälläkään, sillä joukkue teki tärkeissä paikoissa kunnareita, jotka siivittivät ottelun voittoon. Ensimmäisestä vastasi Aatu Peltola lyöden kunnarin tyhjään kenttään ensimmäisellä tasoittavalla sisävuorolla. Toisesta vastasi Elia Salma niin ikään tyhjään kenttään ja juoksut saatiin tasattua tilanteeksi 4-4, joka jäikin ensimmäisen vuoroparin tulokseksi. Seuraavasta kunnarista vastasi Ilona Suvanto toisen vuoroparin tasoittavalla. Samalla lyönnillä kotiin juoksivat Aatu Hietarinta ja Roope Liski ja Ilona itse ehti kolmoselle saamamme viestin mukaisesti kärrynpyörällä. Kalle Jaakola kotiutti tuplajuoksua odottaneen Ilonan ja lopullisen niitin iski Justus Mäkelä lyöden kaksi juoksua lisää Elias Peltolan ja Aatu Peltolan kipittäessä kotipesään. Katso koko pelin kulku tästä Tätä kirjoittaessa ei ole vielä tietoa, miten jatkopelit menevät, mutta leiriohjelmassa on tänään Leiridisko Naapurinvaaran Huvikeskuksella 19.00 – 21.30. Huomenna leiriohjelmassa on myös leirin Itä-Länsi -ottelut ja sunnuntaina viimeiset sijoituspelit ja sitten kotimatka voi alkaa. Löydät lauantain ja sunnuntain peliohjelman Jatkosarja F ja tästä Tsemppiä koko joukkueelle jatkoon, myös lomamatkallaan otteluita seuraamaan lähteneille perheenjäsenille sekä tietysti onnittelut hienosta saavutuksesta! |