Pesäpallon kunniagalleriaan nimettiin 24 uutta jäsentä

14.7.2022

Viime sunnuntaina naisten Itä-Länsi ottelussa Tampereella julkistettiin uudet kunniagalleriaan nimetyt.

Mukana oli myös kaksi turkulaisessa pesäpallossa mukana ollutta ansioitunutta nimeä:

 

Erkki Heikkilä oli pelinjohtajana ja valmentajana Puna-Mustien, Oulun Lipon ja Hyvinkään Tahkon mestaruussarjajoukkueissa. ”Pulla” Heikkilällä oli merkittävä osuus kansallispelin sääntöjen ja taktiikan kehittämisessä 1950- ja 1960-luvuilla.

Erkki Heikkilä toimi aikanaan myös SVUL Varsinais-Suomen piirin pesäpallojaostossa mm. tuomaritehtävissä. Turussa asuessaan hän toimi silloisen Turun Normaalikoulun rehtorina.

 

Marja Solakivi debytoi pääsarjatasolla siepparina vain 15-vuotiaana 1965. Samana vuonna hänet valittiin Itä-Länsi-otteluun, siihen mennessä nuorimpana pelaajana. Vuoden pesäpalloilija 1970 muutti Helsinkiin kahta vuotta myöhemmin ja siirtyi pelaamaan Puna-Mustiin. Viitenä Puna-Mustat-vuotenaan hänet valittiin kolmesti vuoden parhaaksi pesäpalloilijaksi. Solakivi on nelinkertainen Suomen mestari.

Pelaajauransa Marja Lehmusto (myöh. Solakivi) aloitti turkulaisessa Lännen Pallossa nykyisin Turku-Pesis. Hän pelasi 8. Naisten Itä-Länsi -ottelussa 8.9.1968 Turun Kupittaan pesäpallostadionilla. Pelipaikkana oli tuolloin sieppari ja Lännen Pallosta oli arvo-ottelussa myös toinen edustaja 2-koppari Bella Lehtonen

lähde www.pesis.fi

Vino teksti lisäys Sirpa Helin

 

Näet kaikki 24 ansioitunutta pesistoimijaa tästä