Itä-Länsi tuomaristossa mukana turkulaislähtöisiä tuomareita

8.7.2022




Itä-Länsi -ottelut pelataan Tampereen uusitulla areenalla 9.-10.7. Miesten arvo-ottelussa on ensimmäistä kertaa pelituomarina nainen eli Suvi Kaukovalta.

Miesten Itä-Länsi ottelussa lauantaina 9.7. syöttötuomarina toimii Kupittaalta ponnistanut Mikko-Jussi Laakso. Mikko on aikaisemmin toiminut seurassamme Nuoret Johtajat - tiimissä, myöhemmin pelaajana sekä valmentajana. Superpesistuomariksi hän kohosi jo melko nuorena ja muutaman vuoden tauon jälkeen hän palasi takaisin tuomaritehtäviin. Samassa pelissä 2-tuomarina toimii hänen poikansa Onni-Eemeli Laakso, joka tänä kesänä ehtii moneen mukaan kiertämällä aputuomarina Superpesisotteluissa sekä  alemmissa sarjoissa pää- tai syötönvalvojana. Myös Kupittaalla tulee muutama ottelu tuomaroitua. Hän toimii myös seuran E-junnujen valmentajana yhdessä Alpi Virtasen kanssa. Joukkuehan saavutti hienosti Laitilan alueleirin pelisarjan mestaruuden viime sunnuntaina. Onni-Eemeli on ollut seuralla töissä ohjatessaan kahden viikon ajan seuran pesiskoululaisia. 

Samana lauantaina pelataan poikien Itä-Länsi -ottelu, jossa päätuomarina toimii Markus Yli-Jokipii. Markuskin on ponnistanut Kupittaalta tuomaritehtäviin ja vaikuttaa tällä hetkellä Tampereella.

Turku-Pesis onnittelee lämpimästi kaikkia arvo-otteluihin valittuja tuomareita

lue lisää tästä

 

Kuvat 22.5.2022 Tahko-Manse pp