Tuomariohjelma kesä-syyskuu 2022 valmistunut
3.6.2022
Jokaiselle tuomarille on tehtäviä, joillekin enemmän ja joillekin vähemmän, selvää on, että esim. valmennustehtävissä oleville on koitettu laittaa mahdollisimman vähän tuomarointeja. Heinoa, että meitä Pinus-ohjelman tekijöitä tuli näinkin paljon ja joka joukkueesta, jolloin saamme kaikille tehtäviä. Tähän mennessä tuomaritehtävät ovat hoituneet hienosti ja esim. Junnusuperturnaus saatiin hienosti läpi ja nuoret tuomarit saivat kokeilla taitojaan ja oppimiaan juttuja myös pillin varressa. Seura on hankkinnut uusia pillejä ja seuran nauhaan pujotetaan jokaisen uuden tuomarin kaulaan pilli, jotta tehtävän hoito helpottuu. Kaikissa tehtävissä tosin pilliä ei tarvita, mutta jatkossa se on hyvä olla olemassa. Pyritään me aikuiset auttamaan ja tukemaan nuorempia. Jos huomaat, että ohjaamiseen on tarvetta, ole se turvallinen aikuinen, jolla on aikaa ja halua antaa ohjeita niin, että vastaanottajana oleva nuori tuomarinalku uskaltaa tehdä ratkaisuja tuellasi. Näin pidämme yhdessä huolta siitä, että jatkossakin meillä on otteluihin tuomareita. Pidetään yhdessä huolta tuomareista: varmistetaan, että heillä on juomaa ja tarvittavat välineet, laikka :) mukanaan, kun peli alkaa. Tärkeää on myös, että opetamme heitä palauttamaan välineet samaan paikkaan, josta ne noudetaan. Tsemppiä kaikille tuomareille, teette kaikki tärkeätä työtä yhteisen harrastuksemme eteen!t. Sirpa , tuomarivastaava |