Pesiskoulussa on imua

7.6.2018

Maanantaina startattiin seuran pesiskoulut Moisiossa, Hepokullassa ja Kupittaalla sekä Kaarinan Kultanummella ja Valkeavuoren kentällä. Kaikkiaan osallistujia on lähemmäs 70.

Tuttuun tapaan olemme palkanneet seuran omia pelaajia ohjaustehtäviin. Mukana on viime vuoden ohjaajista mukana Nina Toivonen ja Laura Takalo. Naisten joukkueesta ohjauksessa ovat mukana Hanna Kiviharju ja Nella Ruuskanen. Apuohjaajina ovat B-poikien joukkueen pelaajat Eero Ahokas, Elias Uusitalo, Eevertti Siltala, Lassi Viksten ja Frans Mörönen.

Osuuspankin Kesäduunin kautta pesiskoulun apuohjaajana toimii myös Mea Hännikäinen koko pesiskoulun 2,5 vkon ajan.

Pesiskoulua koordinoi pesäpalloliiton palkkaama seuran kasvatti Henri Saarinen yhdessä Lassen ja Ninnin kanssa.

Osa ohjaajista on mukana myös aikuisten tiistai-iltaisissa harrastepesisvuoroissa.

Pesiskouluturnaukset järjestetään perjantaina 15.6. ja vielä toinen kerta keskiviikkona 20.6. Molempina päivinä Kupittaalla pelataan klo 9 -15 välisenä aikana.