Koululaistapahtuma torstaina 17.5. klo 17 alkaen B-SM-ottelun yhteydessä
15.5.2018
B-poikien kausi on lähtenyt yskähdellen käyntiin ja takana on jo kolme ottelua, joista kaksi on pelattu kotona ja viime viikolla käytiin Kankaanpäässä. Ensimmäisenä vastaan saatiin kotiin vahva Kouvola, jota pidetään yhtenä mitaliehdokkaista. Toisella jaksolla kotijoukkue pääsi mukaan peliin, mutta voitto meni selkeästi vieraille 0-2. Seuraavana vastassa Kupittaalla pohjalainen Koskenkorva ja tässäkin pelissä pistepussi jäi vaille pisteitä, kun Kossu väänsi väkisin voiton jännittävän toisen jakson jälkeen. Pelistä saadaan peli peliltä enemmän onnistumisia ja itseluottamusta, aivan kuten vierailu Kankaanpäässä osoitti. Toista jaksoa oltiin jo johtamassa 0-6, mutta rahkeet eivät ihan loppuun asti riittäneet, vaan rutiinilla Kama vei lopulta selkeän voiton. Torstaina Kupittaalle saapuu Hyvinkään Tahkon 2-joukkue, jolla on taulukossa kerättynä yksi piste. Odotettavissa on siis ennakolta tasainen ottelu ja kun kaikki osaaminen otetaan käyttöön, pisteitä alkaa tippua myös meidän laariin. Peliin on kutsuttu koululaisia klo 17 alkavaan tapahtumaan ja toiveena on, että suurilukuinen yleisö kannustaa kotijoukkueen voittojen tielle. Kankaanpäässä yleisöä oli 101, eiköhän laiteta paremmaksi. Eli kaikki paikalle kannustamaan meidän nuoria miehiä! |