D-pojat voittoputkessa talvitauolle
12.9.2016
Lauantaina saatiin kausi päätökseen myös D-poikien osalta, kun kupittaalla pelattiin kaksi ottelua Manse PP -03:n kanssa. TuPe-Manse PP -03 2-0 (6-2, 8-3) Manse PP -03-Tupe 0-2 (1-7, 1-9) Molemmat ottelut olivat turkulaisten hallussa käytännössä alusta asti ja joitakin kokeilujakin päästiin kokoonpanoissa suorittamaan, sillä osa katseista on jo käännetty ensi kauteen. Ensimmäisessä ottelussa ensimmäistä kertaa D-pojissa lukkarina toiminut Juho Veijalainen ansaitsi heti valmennuksen luottamuksen, vaikka pelipaikka hieman oudompi olikin. Sisäpelissä hän puolestaan saatteli kärkeä eteenpäin tutun varmoin ottein. Joukkueemme parhaana palkittiin aamun pelissä Leevi Lindstedt, joka suoriutui enemmän kuin kunnialla aivan uudesta roolistaan etenijäjokerina ensimmäisellä jaksolla ja toisella klaarasi omaa tutumpaa tonttiaan kolmospolttajana. Toisessa ottelussa pelipaikat olivat pääosin tutumpia ja tuloskin vielä sen piirun verran selkeämpi aamuun nähden. Joukkueemme kakkospalkinnolla ottelussa palkittiin Matias Malin, joka oli, jälleen kerran, kakkosvahtina itse varmuus ja tuttujen välilyöntikotiutusten lisäksi tälläsi pöytään kunnarinkin. Joukkueen parhaana palkittiin jo toista kertaa tällä viikolla, kunnarin ja neljä tavallista juoksua lyönyt sekä ulkopelissä varmasti esiintynyt Elias Uusitalo. Kaupan päälle myös kolme tuotua. Viimeinen viikko taputeltiin siis kasaan neljällä kaksi-nolla voitolla. Syyskaudella D-pojat pelasivat yhteensä kymmenen ottelua, joista yhdeksän päättyi joukkueen voittoon ja vain yksi kääntyi tappioksi. Kevätkaudella joukkueen kahdestatoista pelistä seitsemän oli voitollisia ja viisi tappiollisia. Kevätkaudella opittiin nousemaan takaa-ajoasemasta rinnalle ja ohi. Syyskaudella opittiin säilyttämään maltti ja pelin rakenne johtoasemassa. Kerrassaan mieleenpainuva kausi oikein iloisissa tunnelmissa. ..kynässä Alpi
|