Kottaraisille täydet kolme pistettä

6.7.2016

Kottaraiset alkukiilassa
Kottaraiset alkukiilassa
Päätuomari Sampo Jokinen ja kapteenit hutunkeitossa
Päätuomari Sampo Jokinen ja kapteenit hutunkeitossa
Enniä muistamassa Sirkka
Enniä muistamassa Sirkka
Liekeissä Minna Tuomarila
Liekeissä Minna Tuomarila
Minnan kunnaria juhlimassa
Minnan kunnaria juhlimassa

Ottelun alku ei näyttänyt hyvältä kotijoukkueen osalta, mutta jännittävien vaiheiden jälkeen ensimmäinen jakso päättyi kotijoukkueen riemuun.

Ensimmäisellä sisävuorollaan Jyväskylä teki kaikkiaan 5 juoksua, joista kolme syntyi ulkokentän harhaheittojen turvin. Turku vastasi yhdellä juoksulla, lyöjänä Minna Tuomarila ja tuojana Anni Salo. Toisella sisällään molemmat tekivät yhden lisäjuoksun, kolmas mentiin juoksuitta. Neljännellä sisällä Turku sai hienon alun, kun saatiin rakenneltua kärjen vahvalla menolla ajolähtötilanne, jota tuli purkamaan Minna Tuomarila, joka pamautti 3-rajasta 1+3 veroisesti ja yhtäkkiä oltiin tasatilanteessa 6-6. Jakson kottaraisille sinetöi Salla Sumenin upea kotiutuslyönti, jolla Minna toi kotipesään juoksun ja jaksovoiton 7-6.

Tauolla kottaraiset tekivät muutoksia lyöntijärjestykseen ja tulosta alkoi tulla. Jakson ensimmäisen juoksun löi upean lukkaripelin pelannut Minja Majasuo tuojana Julia Korkiamäki. Jyväskylä vastasi kahdella juoksulla. Toisella sisällä kottaraiset teki kaksi lisäjuoksua siirtyen ensimmäisen kerran johtoon ottelussa, lyöjinä Salla Sumen ja Minja Majasuo, tuojina Maija Oivanen ja Tiia Ahonen. Kolmannella sisällä Jyväskylä jäi juoksuitta, kotijoukkue taas yksi lisäjuoksu Enni Lampun mailasta, kotiin kiisi tällä kertaa Anni Salo. Viimeisellä sisävuorolla vastustajat tekivät kaksi lisäjuoksua, kottaraiset vapautuneina peräti 7 juoksua, joista Marianne Hietasen yksi kunnari takakentän puhkaisulla. Toinen jakso jäi kirjoihin juoksuin 11-4.

Ennen ottelun alkua seura kukitti avioliiton satamaan purjehtineen joukkueen tulisielun Enni Lampun.

Kupittaalle oli kerääntynyt hienoon kesäiltaan mukava määrä yleisöä, 115 silmäparia ja hienon pelin tytöt tarjosivatkin kannustajilleen. Pelinjohtaja Jerry Stenberg oli kaarelle saanut avukseen karjujen Hänä Hännikäisen ja kaksikko saikin yhdessä joukkueeseen vipinää.

Ottelun päätuomarina toimi ensimmäistä kertaa Sampo Jokinen, joka selvisi tehtävästä kiitettävästi yhdessä Saara Hannulan kanssa. Vastustajan pelinjohtajalla Marko Kuuselalla tuntui olevan joka tilanteessa jotain kommentoitavaa ja toisella jaksolla hän saikin itselleen keltaisen kortin epäurheilijamaisesta käytöksestä.

Voitollaan kottaraiset kohensivat asemiaan sarjataulukon keskivaiheille neljänneksi. Palkinnot menivät :

Jyväskylä I : Ella Mäkelä (4/1) ja II Oona Nyman (1/1), Turku I Minna Tuomarila (1+6/2) II Minja Majasuo (4/2).

Seuraava kotiottelu joukkueella tulevana lauantaina 9.7. klo 16.00 Kankaanpäätä vastaan. Tätä peliä ennen Karjujen peli klo 13.00 Puna-Mustat Helsinkiä vastaan.

Pöytyä        8  4  4  0  0  0 15-  3 ( 92- 54) 20                           
Rauma         7  4  2  0  1  0 12-  3 (134- 43) 17                           
Jyväskylä     9  4  1  0  1  3 11-  8 (103- 96) 15                           
Turku         7  3  0  0  2  2  8-  7 ( 65- 64) 11                           
Kankaanpää    9  2  2  0  0  5  7- 10 ( 92- 67) 10                           
Hämeenkyrö    7  0  3  0  1  3  5-  9 ( 41- 88)  7                           
Loimaa        8  1  0  0  2  5  4- 13 ( 44- 95)  5                           
Ruovesi       5  0  0  0  0  5  0-  9 ( 26- 90)  0