Tarjoaako pesis tarpeeksi "kananlihahetkiä"?
6.10.2015
Palkintoristeilyn Talk-show oli mielenkiintoinen ja antoisa. Niin nuoret kun vanhemmatkin keskustelijat toivat ajatuksiaan esille selkeästi ja kiinnostavasti. Nuoria edustivat tällä kertaa Mynämäen Vesan ykköspesispelaaja Mari-Ann Lehtinen, joka opeskelee Sotkamon pesäpallolukiossa tavoitteena naisten Superpesis. Vuoden poissa kotoa asuneena hän on kokenut ensimmäisen vuoden haastavana ja samalla hän on oppinut oman itsensä valmentajaksi, sillä huipulle päästäkseen yhteisten joukkueharjoitusten lisäksi tulee treenata itsekseen fysikkaa ja tietysti lukkarintaitoja. Treenattua tulee siis viikossa ihan kiitettävä määrä ja vähäiset vapaa-ajan hetket menee Netfixin parissa ja tietysti ystäviä tapaillen. Loimaan Antti Kaskiluoto on edennyt tuomariurallaan aina miesten Superin 3-tuomariksi ja tavoitteena hänelläkin on edetä päätuomarin tai syöttötuomarin paikalle ja sitä kautta arvo-otteluiden tuomariksi. Kysyttäessä haluaako hän Kalifiksi Kalifin paikalle nuori mies totesi nöyrästi, että sinne on vielä pitkä matka. Penkissa kuunnellut Matti Lähteenmäki virnisti tähän iloisesti. Tuomarina toimiessaan Antti on saanut itseluottamusta ja tehtävien vaativuuden lisääntyessä myös vastuuta tuomarikolmikon Aine-Lähteenmäki-Hakala kanssa. Antti pelasi viime kaudella myös Pöytyällä, joten uranvalinta on vielä kesken ja tästä miehestä kuullaan vielä. Liitto- ja aluetoiminnasta seuraavaksi tentattaviksi saapuivat Etelän Pesiksen puheenjohtaja Sami Ritola, joka toimii myös liittohallituksessa ja kilpailun johtoryhmässä. Toisena haastateltavana oli Varalan ja Hämeen monitoimimies Juha Antikainen. Kolmen alueen Etelä-Suomi, Häme ja Varsinais-Suomen toiminnot ovat nivoutumassa yhteen Satakunnan loikattua aikaisemmasta yhteistyöstä pohjoisemmaksi. Yhteisenä tavoitteena on saada ihmisille "kananlihahetkiä" joka osa-alueella: kilpailu-, koulutus- ja leirit jatkavat erilaisin yhteistyömuodoin ja uuttakin on luvassa: kevällä Etelä-Suomen alueella C-B -ikäisille oma leiritys ja F-D -ikäisten alueleiri Loimaalla viikkoa ennen Juhannusta. Tavoitteena on saada jokaiselle oman tasoisia pelejä, ja otetaanko käyttöön ns. poolijärjestelmä pelaajien kehittämiseksi, C-ikäisille tehdään yksi sarja ja joukkueiden matkoja yritetään lyhentää mahdollisuuksien mukaan. Juha Antikainen peräänkuulutti ylpeyttä omasta mediaseksikkäästä lajista, jossa pelissä on tunteet ja elämykset suuressa roolissa. Laji on itsessään kasvattava ja verkottuva ja kaiken tavoitteena on kasvattaa vastuullisia kansalaisia. Ensimmäiset kokemukset ns. aluevalmennusjoukkueista on saatu kaikilta neljältä alueelta ja uusi kausi on parhaillaan hakumenettelyssä. Harjoitusten laatu ja intensiteetti on ollut huikeata ja tavoitteena on saada ns. maajoukkuefiilis toimintaan ja tässä toivotaankin seurojen osuuttaa nuorten kannustamisessa mukaan toimintaan. Tulevana vuonna otetaan mukaan myös B-ikäiset tytöt. Tavoite ja unelma ovat vieneet Mari-Annia ja Anttia eteenpäin ja nämä ovatkin suurin motivaatiotekijä uran kehittymiselle. Tarjotaan jatkossakin lajin sisällä ja ulkopuolellakin olijoille niitä "kananlihahetkiä" katsomossa, pelikentällä ja kabineteissa. Näin teimme yhdessä seilatessamme viime viikonloppuna. Mieti, mikä oli juuri Sinun oma vastaava hetkesi kuluneen kauden tiimellyksessä? Ja kerro tarinasi eteenpäin muille...tarinoista kasvaa eläviä legendoja... aivan kuin Lähteenmäen Matista ja Hänä Hännikäisestä! .... paljon jäi vielä mieleen, tässä päälimmäiset t. Sirpa |