Uutisia

Äänestys on päättynyt. Tulos julkaistaan seuran Puurojuhlissa keskiviikkona 25.11. Toivottavasti Sinäkin annoit äänesi kuulua.
Ohjelmassa palkitsemista ja huomioimista, joulupuuroa ja tietysti torttua, Jouluista tunnelmaa ja hauskaa yhdessäoloa. Joulupukkikin ehtii kiireiltään mukaan! Olethan Sinäkin jo varannut paikkasi.
Eilen pidetyssä vuosikokouksessa tarkasteltiin tulevan kauden toimintasuunnitelmaa ja talousarviota. Joukkueilla näytti sävelet olevan hyvinkin selviltä ja varsinkin junnupuolella on tulossa jälleen hauska kesä.
Viime talvella suureen suosioon palannut Puurojuhla järjestetään samassa paikassa uusin kujein. Ohjelmassa on tietysti palkitsemista ja muistamista, luodaan katsausta menneeseen kauteen ja vietetään Joulurauhan hetki yhdessä.
Samalle päivälle sattuu monenlaista kokousta, mutta toivottavasti oma seuraväki saapuu tapaamaan toisiaan ja kuulemaan ensi kauden suunnitelmista.
Valtakunnallisille leireille pääsyyn tarvitsee joukkueen valmentaja oman ikäryhmänsä koulutuksen. Olkaapa siis tarkkoja seuran valmentajat näiden päivien osalta.
Edellisenä viikonloppuna Tampereen Varalassa järjestetyissä testeissä oli mukana seurastamme tulevaisuuden pelimiehiä. Lopullisia valintoja ei ole vielä julkistettu, mutta niitä odotellessa tässä tietoa lisää. Tänä vuonna mukaan otettiin myös tytöt.
Suomen Pesäpalloliitto ry, pesäpallon päänsuojainten valmistajat, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) sekä Työterveyslaitos muistuttavat kypärän käytön tärkeydestä pesäpallopeleissä ja -harjoituksissa. Kannattaa myös pitää mielessä, että jos kypärä ei ole kunnollinen tai sitä ei ole kiinnitetty huolellisesti, siitä ei ole hyötyä.
Seurojen tiedotuksesta ja markkinoinnista vastaavat henkilöt kohtasivat toisensa Varsinais-Suomen Pesiksen järjestämässä tilaisuudessa.
Vuosikokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat, kuten tulevan kauden toimintasuunnitelma ja talousarvio, sekä valitaan johtokunnan jäsenet.
Lauantaina 17.pvä on ajateltu järjestää seuratoimijoille yhteinen rentoutumis- ja kohtaamishetki tarinoiden kerronnan, vapaan ohjelman ja tietysti ruokailun ja saunan merkeissä.
Palkintoristeilyn Talk-show oli mielenkiintoinen ja antoisa. Niin nuoret kun vanhemmatkin keskustelijat toivat ajatuksiaan esille selkeästi ja kiinnostavasti.
Viime viikonloppuna alueen pesisväkeä palkittiin perinteisin menoin ja itseoikeutetut palkinnot kannettiin Turkuun.
Osallistu heijastinpäivään kiinnittämällä heijastin ja erotu eduksesi! Nyt Föli-heijastimet heilumaan!
Hei seuraväki! Tämäkin pesiskausi alkaa olla loppusuoralla, pelit on pelattu ja tällä viikolla monet joukkueet on viettänyt päättäjäisiä. Viikonloppuna risteillään Varsinais-Suomen Pesiksen järjestämällä Palkitsemisristeilyllä ja toki marraskuussa ohjelmassa on vielä koko seuran yhteinen Puurojuhla.