Uutisia

Käytössämme on hiekkanurmi, sillä hiekkakentät on käytössä kriketinpelaajilla. Tule mukaan yhteiseen päiväämme!
C-ikäisten perinteinen aluejoukkueturnaus pelataan 9.-10.9. jälleen Tampereella. Mukana ovat Hämeen, Etelä-Pohjanmaan, Etelä-Suomen, Satakunnan ja Varsinais-Suomen tyttö- ja poikajoukkueet. Poikien joukkueessa mukana myös meidän edustajat.
Pattijoen Urheilijat Raahesta palasi Harmaakarhujen (45-vuotiaat miehet) Suomen mestariksi Alavudella pelatussa turnauksessa viikonloppuna. Hopeaa vei Iltatuulen Viesti Vantaalta. Pronssille ylsi paremman juoksueron turvin Alavuden Peli-Veikot, joka jätti viime vuoden mestarin Kempeleen Kirin ilman mitalia.
Myös D-pojat pelaavat vielä kotipelejään Kupittaalla. Huomenna tiistaina vieraaksi saapuu Jokioinen ja perjantaina Humppila.
Myllytyssarjaan saatiin jalkeille kolme joukkuetta ja pelejä pelataan vieä seurapäivänä 16.9. viimeinen keskinäinen ottelu.
Ladypesikseen tänä vuonna osallistuneet 37 joukkuetta nauttivat täysillä peleistä ja pukujen esittelystä. Monenlaista kirjavaa asua olivat naiset askarrelleet.
Perinteinen turnaus pelataan pääosin tulevana lauantaina, mutta myös sunnuntaina osa porukoista vielä jatkaa pelaamista. Kupittaalla nähdään jälleen naisten ideoimia erilaisia värikkäitä pelipukuja ja iloisella mielellä on tarkoitus pelata. Parhaat asut palkitaan.
Tämän hetkinen tieto on seuraava: eli joukkueet selvittävät keskenään missä pelataan.
C-ikäisten perinteinen aluejoukkueturnaus pelataan 9.-10.9. jälleen Tampereella. Mukana ovat Hämeen, Etelä-Pohjanmaan, Etelä-Suomen, Satakunnan ja Varsinais-Suomen tyttö- ja poikajoukkueet. Poikien joukkueessa mukana myös meidän edustajat.
Eilen nähtiin Kupittaalla kurinalainen ja voitontahtoinen Halsua. Kauden ennätysyleisö 265 sai kakkukahveiden jälkeen nähdä hienoja ratkaisuja vieraiden heitluttaessa tahtipuikkoa.
Eilen pelattiin jälleen tärkeä ottelu pisteistä, kun kiilaan turuttarien vieraaksi saapui Kokemäen Kova-Väki. Ottelu alkoi kummankin taholta hermoillen ja juoksujen syntymistä saatiin odottaa jakson viimeiselle lyöntivuorolle.
Suomessa järjestetään ensimmäisenä maana myös virallinen liputus lauantaina. Nyt kannattaa nauttia metsän antimista, samoilemisesta, veneilystä tai mökkeilystä maamme puhtaassa luonnossa.
Otteluparin toinen osaottelu pelataan maanantaina Kupittalla ja peli aloitetaan poikkeuksellisesti jo klo 17.00. Paikalle on kutsuttu myös kaikki Suurleirin talkoolaiset kakkukahveille.
Ensimmäiseen esitykseen siirtyi pesiskentältä iloinen joukko. Luvassa oli noin 2 tunnin mittainen esitys: taitoa, akrobatiaa, huumoria ja muuta mukavaa.
90-luvulla seurassamme toimi aktiivinen nuorten ryhmä, joka oli mukana toteuttamassa sekä meidän seurassa että muiden seurojen nuorten kanssa yhdessä erilaisia kansainvälisiäkin tapahtumia.