Uutisia

Kupittaalla nähdään jälleen kerran jännittävä ottelu, kun vastakkain asettuvat tällä kaudella jo tositamiseen Turun ja Helsingin nuoret miehet. Viime kohtaamisen vei Turku.
Jaksopelin hienous nähtiin jälleen kerran, kun aneemisesti ensimmäisen jakson pelannut Karjulauma syttyi yhden läpilyönnin ansiosta jatkamaan taistelua pisteistä.
Peliä on siirretty tuntia myöhemmäksi alkamaan klo 16.00. Luvassa on jälleen jännittävä ottelu, kun viikolla Loimaalla kärsitty niukan tappion karvas kalkki pyritään hautaamaan Kupittaan nurmeen.
Tänään aamulla joukkueet starttasivat Kupittaalta kohteena Laitilan alueleiri. Seurasta osallistuvat D-pojat ja E-F -poikien yhdistelmäjoukkue.
Turku-Pesiksen naisten suomensarjajoukkue, eli Kottaraiset, pelaa kauden viidennen ottelunsa tulevana torstaina kotonaan Kupittaan pesäpallostadionilla.
Tulevana viikonloppuna Laitilassa järjestettävälle alueleirille kokoontuu kaikkiaan 72 joukkuetta G-D-ikäisten seurajoukkueita. Mukana on seurastamme myös kaksi poikajoukkuetta ja nuorisotuomareita.
Tulevana perjantaina 5.6. Haminassa pelataan järjestyksessään kolmas miesten Ykköspesiksen arvo-ottelu. Viime vuonna karjujen paidassa tärkeässä roolissa pelannut Aleksi edustaa tällä kaudella Puijon Pesistä.
Tuulinen Kupittaa tarjoisi upeat puitteet nuorten SM-karsintaottelulle. Joukkueet olivat kohdanneet jo Kankaanpään turnauksessa, mutta nyt olisi tosi kyseessä.
Vieraaksi saapuneet Pöytyä ja Jokioinen saivat Kupittaalla vastaansa koko kauden huimasti kehittyneen energisen ja yritteliään Äffäjoukkueen.
Viime viikonloppuna kaksi upeata peliä toi C-pojille pistepussin täydennystä ja sunnuntaina on jälleen mahdollisuus tulla kannustamaan joukkuetta kohti kauden tavoitteita. Kupittaalle saapuu Kankaanpään Mailan 2-joukkue ja peli alkaa klo 17.00
Kupittaalle saapunut Humppilan Veikot piti kotijoukkuetta pihdeissä varsinkin ensimmäisellä jaksolla, mutta komeat kolme pistettä nosti "Pikkukarjut" huimasti ylemmäs sarjataulukossa.
Karjujen vieraaksi tänään keskiviikkona kotikarsinaan saapuu sarjajohtaja Puna-Mustat Helsingistä. Karjut kävivät lauantaina ryöstöretkellä Hyvinkäällä, sieltä saaliina 2 tärkeätä pistettä, joiden turvin PuMu on varuillaan.
Kevät ja toukokuu on jo melkein pelattu ja tehtävät on hoidettu tuomareiden ja joukkueiden osalta mallikkaasti. Muutoksista on ilmoitettu toiveen mukaan ja listassa on mustalla merkattu muutokset.
Viime sunnuntaina saatiin nauttia naisten suomensarjan kotiavausvoitosta Hämeen Ruovettä vastaan, mitenkä tänään käy, kun Hämeestä saapuu Manse PPn joukkue Tampereelta?