Uutisia

Kaikista joukkueista toivotaan osallistujia mukaan, jotta kesän pelit saadaan kunnialla vietyä lävitse. Kauden mittaan tuomaritehtäviä jaetaan tasaisesti tason ja osaamisen mukaan. Koulutukseen voi tulla myös kuuntelemaan, vaikka korttia ei haluaisi suorittaa.
Keskiviikkona pelattiin Porin Karhuhallissa C-ikäisten aluejoukkueiden turnaus. Mukana olivat Satakunnan, Etelä-Suomen ja Varsinais-Suomen C-tyttö- ja C-poikajoukkueet. Etelä-Suomen joukkueet olivat oivassa talvivireessä. Sekä Etelän tytöt että pojat voittivat kaikki pelinsä.
Eilen jatkuneessa Impivaaran turnauksessa Turun D-pojat pelasivat maukkaan tasurin ja illan viimeisessä pelissä Ulvilan pojat osoittautuivat vahvemmiksi.
Tänään siis pelataan D-ikäisten turnausta, jonka aikataulua jouduttiin muuttamaan muutaman poisjäännin vuoksi.
Satakunnan, Etelä-Suomen ja Varsinais-Suomen C-aluejoukkueet mittaavat taitojaan keskiviikkona 24.2. Poikien joukkueessa on mukana myös turkulaisia.
Tunnetko 2002-2005 syntyneen tytön, joka voisi innostua pesäpallosta harrastuksena? Seuramme tyttöjoukkueet etsivät uusia pelaajia harjoitus- ja pelirinkiinsä. Harjoituksissa opitaan pesäpallon perustaidot ja -taktiikat, joten pesistaustaa ei tarvitse olla.
Kolmen alueen alueleiri ikäryhmien G-D (alle 8-14-vuotiaat) seurajoukkueille järjestetään Loimaalla 17.-19.6.2016.
Tuomarikortin suorittajat kerääntyvät jälleen pesiskentän viereiseen auditorioon verestämään tuomaritoiminnan saloja. Varaa tämä ilta tuomariasioille.
Tänä vuonna poikien SM-sarjaan ilmoittautui 31 joukkuetta, tyttöihin hieman enemmän eli 45 joukkuetta koko maasta.
Viime kaudesta miesten suomensarjan joukkue on kokenut muutoksia ja alkaa olla valmis yhdistelmä, joka tekee innokkasti töitä tulevaa kautta silmällä pitäen.
Varsinais-Suomen Pesis järjestää lukkarikoulutuksen tulevana maanantaina 1.2.2016 Raisiossa Friisilän koulussa. Mukana on 25 osallistujaa useasta alueen seurasta.
Varsinais-Suomen menestysurheilijoita ja taustajoukkoja palkittiin eilen Logomossa järjestetyssä Urheilugaalassa. Mukana tunnelmissa oli yli 700 juhlijaa ja tällä kertaa myös Jarkko Nieminen pääsi mukaan noutamaan vuoden urheilijapalkintoaan.
Eilen pidetty seurapäivä kokosi mukaan runsaat parikymmentä seuran toimijaa yhteisen hyvän äärelle. Olihan kyseessä kotiseuramme edelleen kehittäminen.
Liiton juuri julkaisemassa A- ja B-tason tuomarilistassa on jälleen mukana tuttuja kasvoja Kupittaalta.
Hartwall areenalla järjestetyssä Urheilugaalassa oli jälleen paikalla maamme eturivin urheilijat ja urheiluvaikuttajat. Turun seudulle saatiin kaksi upeata palkintoa.