Uutisia

Tänään klo 12 alkoi ilmoittautuminen leireille ja ne ovatkin hyvää vauhtia täyttymässä.
Turnaukset järjestetään seuraavissa sarjoissa Impivaaran hallissa (Eskonkatu 1). Tuloksia ja kuvaa jo saatu. perjantaina 23.2. kello 8-14: E-pojat ja F-pojat lauantaina 24.2. kello 8-18: D-pojat, C-pojat ja E-tytöt
Nyt alkaa kiivas otteluaikataulun päivitys Kupittaan osalta. Nyt pelikalenteri julkaistu kotiotteluiden osalta. Merkkaa pelit kalenteriisi ja tule kannustamaan joukkueitamme voittavaan pesäpallon!
Monessa meidänkin alueen tapahtumassa vahvasti mukana ollut sydämeltään aito pesäpallomies ei paljon esittelyjä kaipaa. Iloisena miehenä hän on pidetty ja arvostettu.
Otteluissa nähtiin suurinumeroisia pelejä, joten lyönti kulki mallikkaasti.
Seuran C-pojat lähtevät edustamaan Varsinais-Suomen joukkuetta Porin Karhuhalliin tulevana keskiviikkona. Turnauksessa on mukana 4 joukkuetta eteläiseltä alueelta ja kaksi Satakunnasta.
Tällä kertaa seuran järjestämässä turnauksessa ovat mukana kaikkein pienimmätkin. Äffissä pelataan pienpeliä ja meiltä on tulossa mukaan kaksikin joukkuetta, kun saadaan apuja Merimaskun Ahdon pelaajista. Mukana ovat myös seuran E-pojat, D-pojat ja C-pojat. Turnauksessa järjestetään myös tuomarikoulutusta nuoremmille tuomareille.
Valmennustiimi jakoi ensin kokemuksiaan vapaasti keskustellen ja vinkkejä saaden
Rieskalähteellä kokoontuvat ensin kaikki seuran valmentajat sparraamaan toisiaan kahden tunnin ajaksi. Tämän jälkeen joukkueiden taustaväki tulee myös paikalle.
Alueen pitkäaikainen kilpailupäällikkö on jättänyt kilpakentät lopullisesti kaikkien suureksi suruksi.
Alueuudistus etenee ja paljon tulee muutoksia meidänkin seuran osalle. Kuulumme nyt Eteläiseen alueeseen.
Eilen iltana Alabaman nyk. Taito auditoriossa kävi vilkas keskustelu urheilijan ravintoasioista. Osallistujia oli lähes kaikista joukkueista ja myös vieraita lähiseuroista Merimaskusta ja Paimiosta.
VS-Pesiksen kesätyöntekijöiden haku on alkanut. Kesätöitä pesiksen parissa Turussa ja lähialueilla. Hakuaika 15.2. asti.
Lauantaina seuran johtokunnan jäsenet viettivät mukaan iltapäivän tulevaa kautta ideoiden. Yhdessä saatiin asioita hyvin eteenpäin ja valonnopeudella etenevä kaudenalku siintää jo näköpiirissä.
Tuttuun tapaan päivystystä suoritetaan Purokadun ja Samppalinnan kentillä. Talvi ehti tulla ja nyt se on jo mennytkin, mutta jäitä odotellessa.