Uutisia

Uusi pelipäivä on ma 19.6. klo 18, samat tuomarit. Manse ei saanut joukkuetta kasaan.
Järjestyksessään toinen turnaus pelataan huomenna G- ja F-ikäisten joukkueiden välillä. Mukana ovat joukkueet Laitilasta ja Pöytyältä.
Ensimmäisen jakson jälkeen näytti siltä, että vieraan vievät voiton helposti, mutta näin ei aivan käynyt.
Tänään vuorossa on suuresti uudistuneen joukkueen ensimmäinen kotipeli, kun kiilaan vastustajaksi saapuu Loimaan naiset. Ottelu alkaa klo 18 Kupittaan hiekkanurmella.
Tiivis kotipelien tahti jatkuu vielä tänään klo 18 Kupittaalla, kun vastaan saapuu Hämeenkyrön Räpsän nuoret miehet. Peli on sarjassaan jo 4. peräkkäinen kotipeli.
Lauantaina pelattiin g- ja f-junnujen (alle 8v ja alle 10v) turnaus. Vastassa oli Jokioisten Koetus juniorit. Joukkueille tuli kaksi peliä kaikille.
Tunnustamme värimme ja olemme täysillä mukana huumassa.
Perjantai-ilta mikäs sen mukavampaa, kuin ennen saunomista käydä kentällä varmistamassa, että pikkujunnut saavat pelata tänään.
Mukana on tällä kertaa meidän G- ja F-junnujen lisäksi Jokioisten Koetuksen Juniorien vastaavat joukkueet. Pelit pelataan Kupittaan hiekkanurmella.
Pelikalenterista puuttuu vielä miesten aluesarjan kotipelit, F-junnujen kotipelit ja D-poikien syyskierroksen ottelut. Kaikille tuomareille ei vielä tullut tehtäviä, mutta kun puuttuvat pelipäivät selviävät, heille tulee myös.
Mukana on kaikkiaan 8 joukkuetta.
Turnauksessa on mukana g- ja f-junnut. Käytössä on ainoastaan hiekkanurmi, johon pienkentät sovitetaan.
Vastustajaksi saapuu Pöytyän naiset. Nyt on mahdollisuus tutustua suuresti uudistuneeseen joukkueeseen pelinjohtoa myöden. Ensimmäinen sarjapeli on kotona vasta keskiviikkona 24.5.
Vastaan kiilaan juoksee Mynämäen Vesan tytöt. Peli alkaa klo 18 Kupittaan tekonurmella.
Lukion tyttöjä on mukana 4 joukkuetta, poikia 5 ja yläkoulun tyttöjä 6 ja poikia 8. Joukkueita siis kaikkiaan 23!