Uutisia

Tänään käytiin tiukka taisto pisteistä. Ottelu eteni supervuoroon asti ennen kuin voittaja oli selvillä. Hetkeksi ottelu jouduttiin keskeyttämään rankkasateen vuoksi.
Kottaraisten tiivis ulkokenttä piti koko pelin ajan ja vastustajien kotiutuyritykset jäivät yrityksiksi. Kottaraiset tekivät ottelun 2-0 voittoon tarvittavat juoksut hallitusti.
Molempina päivinä pelataan naisten suomensarjan otteluita, lauantaina vastassa ensin Ruovesi ja sunnuntaina Pöytyä.
Eilen aurinkoisella Kupittaalla kiilaan juoksi vastustajaksi Jokioisten Koetus ja peli oli jännittävä aivan loppumetreille asti.
Sarjakakkonen joutui todistamaan Karjujen taistelevan joukkueen paremmaksi 2-1 tuloksella. Jaksojen juoksut kaksijakoiset 2-8 ja 7-1 ja sitten Supervuoro 1-0 Karjuille.
Vastustaksi Kupittaalle saapuu sarjakakkonen Jokioisten Koetus. Viimeissessä kotiottelussaan Karjut selätti Tahkon ja voitot ovat viime viikkojen aikana tulleet myös Loimaalta ja Pomarkusta.
Saimme mukaan uutena joukkueena E-pojat, joka on sekoitus uusia ja vanhempia pelaajia. C-poikien ja D-ikäisten sarjat jatkuvatkin normaalisti. Äffät myös mukana myllytyksessä, pelejä yht. 23.
Joukkueen pelit ovat mennett hienosti leirillä, muutama tasapeli ja mukaan mahtuu myös rankka häviö, mutta menoa ei haittaa.
Nyt on mahdollisuus tulla myös uutena mukaan Kupittaa Liigaan. Ottelut pelataan torstai-iltaisin Kupittaalla.
Sunnuntaina 25.7. alkavalle valtakunnalliselle pesisleirille Imatra-Lappeenranta -akselille osallistuu kaikkiaan 92 joukkuetta, pelisarjassa mukana meidän pojat.
Sunnuntaina nähtiin Kupittaalla jännitysnäytelmä, joka päättyi koitijoukkueen riemuun. Kaksi pistettä kasvatti mukavasti rakoa sarjan häntäpäässä majailevaan Pomarkkuun.
Eilen Kupittaalla vastassa ollut Hämeenkyrön nuori joukkue taipui suoraan 2-0 ja sai aikaiseksi koko ottelussa yhden juoksun kotijoukkueen tuhotessa etenijät pesille.
Karjut sai kokoonpanoon eilen mukaan uuden nimen, C-poikien Eero Ahokkaan, joka hoiti tehtävänsä etenijäjokerina mallikkaasti 100 % tehoilla ja Karjut nappasivatkin toisen jakson voiton itselleen ja yhden sarjapisteen.
Eilen pelattiin kahden tasavahvan joukkueen välinen ottelu, joka päätyikin Supervuoroon ennen kuin voittaja oli selvillä. Yleisö siivitti kotijoukkueen upeaan nousuun Superissa ja voitto jäi kotiin.
Eilen helteisellä Kupittaalla pelattiin ensin miesten suomensarjapeli ja heit perään naisten. Yleisö oli Ruissista huomimatta löytänyt tiensä kentälle ja varsinkin naisten ottelussa tunnelmaa riitti.