Uutisia

Nuorten sarjojen joukkuemäärät jatkavat vahvaa kasvuaan. Kaikkiaan nuorten Superpesis ja Ykköspesis kerää kentälle 91 joukkuetta tulevana kesänä.
Kaffelin lämmin juhlatila tarjosi mainiot puitteet seuraväen jouluiseen kohtaamiseen. Kaikkiaan ilmoittautuneita oli 87 ja kaikki mahtuivat hienosti alakerran tiloihin.
Meitä on ilmoittautunut kaikkiaan 87 seuraihmistä nauttimaan yhteisestä Jouluhetkestä. Ohjelmassa on palkitsemista ja huomioimista sekä Joulupuuroa, Glögiä ja Joulutorttua.
Viikonloppu oli täyttä tohinaa, kun Kunnarikettu kävi tapaamassa lapsia harjoituksissa ja myös kauppakeskuksessa.
Kouluttajana toimii seuran oma kasvatti Enni Lamppu, jolla on hallussa myös lukkaritoiminta kaiken muun osaamisen lisäksi.
Tänään pidetyssä Varsinais-Suomen Pesiksen vuosikokouksessa jaettiin yhteensä kolme ansiomerkkiä paikalla olleille. Kaksi muuta merkin saajaa olivat Sami Mäki Laitilasta ja Racel Sirola Naantalista.
Turusssa pelataan suomensarjaa naisten ja miesten voimin. Joukkueissa on pienoisia muutoksia, niistä myöhemmin lisää.
Toivottavasti saamme jalkeille suuren osan jäsenistöä nauttimaan yhdessä Jouluhetkeä torstaina 12.12.24 klo 18-20 Kaffelissa.
Nyt on saatu jo muutaman viikon ajan kouluttautua, harjoitella ja totutella uuden ohjelman ominaisuuksiin. Kotimainen myClub tehostaa seurojen jäsenrekisterin, laskutuksen, tapahtumien ja viestinnän hallintaa.
Sääntömääräinen syyskokous alkaa klo 18 ja taustojen tapaaminen klo 19. Paikkana Impivaaran uimahallin kokoustila Hiidenkivi
Jos olet aiemmin pelannut pesäpalloa, olet valmis sitoutumaan joukkuetoimintaan ja pelaaminen suomensarjassa kiinnostaa, tule mukaan!
Eilen pidetyssä Palkintogaalassa huomioitiin kauden onnistujia ja mukana oli myös meidän Sampo neljän muun seura-aktiivin joukossa. Vuoden tuomarina palkittiin seuramme kasvatti Superpesistuomari Mikko-Jussi Laakso.
Tänä iltana Baltic Princess -laivalla on mukana miedän jäseniä n. 40. Edustettuna niin valmentajat ja ohjaajat sekä joukkueiden vastuuhenkilöt.
G-junnut (3-6-vuotiaat) tekivät erilaisia harjoitteita kentän toisessä päässä Tarun opastuksella ja pienkentällä pelattiin Äffien ja heidän vanhempien välinen lämminhenkinen peli.
Haastajana toiminut Turun Kokomus oli kerännyt paikalle runsaan joukkueen pelureita, kun taas Turun Sdp:n riveeissä oli käynyt harvennusta viime metreillä työkiireissä.