Uutisia

Eilinen ensinäytös kokosi seurasta n. 80 innokasta silmäparia todistamaan jönglöörien upeita temppuja, akrobaattien kettyryyttä ja tietysti pellen hurmaavia vatsaa kutkuttavia esityksiä.
Suomen Kansallissirkus järjestää esityksiä Kupittaalla 24.- 28.8. välisenä aikana. Näytöksiä on arkisin klo 18.30 alkaen yksi illassa ja viikonloppuna kaksi, toinen klo 13 ja toinen klo 17.
Seurasta on ilmoitettu kaksi joukkuetta harrastepesisläisiä mukaan turnaukseen lauantaina 3.9. Turnauksessa on mukana kaikkiaan 42 joukkuetta ympäri maata.
Keskiviikkona Pöytyällä pelattu kolmas ja ratkaiseva välierä kääntyi kotijoukkueelle vahvan ensimmäisen jakson siivittämänä. Näin naisten kausi oli taputeltu ja Pöytyä matkaa lohkon loppuotteluihin Raumaa vastaan.
Perinteiselle kauden päätösristeilylle kutsutaan kaikki seuran valmentajat, joukkueenjohtajat ja rahastonhoitajat. Henkilökohtaiset kutsut tulevat tuota pikaa, mutta varaa jo itsellesi tämä yhteinen juhlahetki.
Ensimmäiset pelit siis huomenna hiekkanurmella, aloitus jo klo 17.30, jotta ehditään pelata ennen pimeän tuloa.
Kullan metsästykseen Turusta perjantaina starttasivat Petri Hännikäinen ja Pekka Kaijula. Jännittävien vaiheiden jälkeen Varkaudessa saatiin selville voittajajoukkue eli Puna-Mustat, jonka paidassa miehet tällä kertaa esiintyivät.
Tänään pelattiin jälleen jännittävä ottelu, joka eteni aina kotiutuskisaan asti, ennen kuin voittaja oli selvillä. Ottelua seurasi kauden ennätysyleisö 143 silmäparia molempia joukkueita kannustaen.
Kottaraiset kärsi tänään 1-0 tappion Pöytyällä, kun ensimmäinen jakso kotijoukkueelle suoraan 4-0 ja toinen jakso 3-3.
Runkosarjan viimenen ottelu pelattiin leppoisissa tunnelmissa. Ensimmäinen jakso eteni 0-4 tilanteeseen, ennen kuin kotijoukkue aloitti juoksujen teon.
Runkosarjan voittaja Kirittäret lähtee tavoittelemaan mestaruutta tosissaan. Kärkilyöntitilaston voittajan tittelin kaappasi tänä vuonna Emma Nieminen, jolle tilastovoitto on ensimmäinen urallaan.
Turnaus pelataan tuttuun tapaamaan Kupittaalla lauantaina 3.9. ja innokkaimmat jatkavat vielä sunnuntaina.
Nyt on saatu varmistettua joukkueet, eli mukaan tulee seuran oma Ladypesisjoukkue Toistpuoltjokkee, johon ovat tervetulleita pelaamaan myös nykyiset ladypesisläiset.
Molemmat pelit alkavat klo 13.00, lauantaina siis Kumilassa ja sunnuntaina Kupittaalla.
Kinnarin Pesis taipui Karjuille suoraan 0-2 (3-4, 1-2) jännittävien vaiheiden jälkeen. Kolme pistettä matkassa jälleen Karjut lähtivät kotimatkalle.