Uutisia

Eilen on avattu kentälle vedet, eli saniteettitilat ovat käytössä jälleen talven katkon jälkeen. Kenttä onkin ollut jo ahkerassa käytössä, kun väki haluaa pois jo ahdistavaksi käyneistä sisätiloista.
Kesän osalta ollaan saatu kaikki harrastetoiminnat päivitettyä aikojen ja paikkojen suhteen, nyt siis mukaan harrastamaan pesistä Turussa ja Kaarinassa.
Keskiviikkona saatiin sitten viime kausi viimein puikkoihin, kun tili- ja vastuuvapaus myönnettiin johtokunnan jäsenille positiivisen tuloksen ja ilmapiirin vallitessa.
Tällä hetkellä vielä tiiviisti naisten ringeten mestaruustaistossa mukana oleva tehonainen jatkaa kauttaan päätyyn asti. Heti pelien päätyttyä nuori nainen aloittaa työnsä meillä päävastuuna lasten ja aikuisten harrastetoiminnot.
Liigaa pelataan Kupittaalla torstaisin 19.5. - 7.7.2016 välisenä aikana. Mahdollisuus on valita viime kauden tapaan kahdesta sarjasta, höntsät ja tosihöntsät.
Paikkana Veritas stadionin kokoustilat, käsitellään sääntömääriset asiat, kuten viime kauden tilinpäätös ja toimintakertomus.
Eart Hour sammuttaa valot tunnin ajaksi myös Turussa huomenna illalla. Tavoitteena on kiinnittää huomiota ympäristön tilaan ja ilmastokriisiin.
Pesäpalloliitto on käynnistänyt pilottihankkeen, jonka työnimenä on Onnistuneet Caset jakoon seuroissa nuorten ja aikuisten harrasteliikunnassa.
Kesällä seura tarvitsee avukseen osaavia ohjaajia niin lasten kuin aikuistenkin harrastetoimintoihin. Oletko vailla kesätöitä? Kiinnostaako sinua liikunnanohjaus, lasten ja nuorten kanssa toimiminen ja/tai aikuisten terveysliikunta? Onko tulevaisuuden suunnitelmissa opettajan, liikunnanalan tai ohjaajan työ? Hae kesätöitä pesisohjausten parissa.
Seuran uusi yhteistyökumppani on Skanssin Intersport, josta seuraväki tilaa Puman asut ja Karhun pesisvälineet.
Viime kaudella aloitettu liiga vaihtaa peli-illaksi torstain. Tällä muutoksella toivotaan olevan vaikutusta sarjaan ilmoittautuvien joukkueiden määrässä. Kerää mukava kaveriporukka vauhdikkaaseen liigaan!
Toinen seuran vuositaisista virallisista kokouksista pidetään keskiviikkona 30.3. Veritas stadionin kokoustilassa Karikko klo 19.00 alkaen.
Keskiviikkoilta kului mukavasti perustason tuomarikokeen vastauksia tutkiessa. Miten olinkaan itse vastannut, olikohan tässä joku kompa?
Ottakaa täytetty lomake mukaan keskiviikon tuomarikoulutukseen 9.3. klo 18-20 Alabamaan. Varaa mukaan myös muistiinpanovälineet.
Valtakunnallisten leirien ilmoittautuminen on alkanut tiistaina 1.3. kello 12. Päätös osallistumisesta kannattaa tehdä mahdollisimman pikaisesti, sillä valtaosa paikoista on täyttynyt viime vuosina heti ensimmäisen päivän aikana. Myös tulevan kesän alueleireille on ilmoittautunut paikoin ennätysmäärä joukkueita.